Käyntejä kotisivuilla:
25066 kpl
Käyntejä kotisivuilla:
25066 kpl
Human interest-synnyin Elimäen Raussilan kylässä 17.8.1958 perheen kolmantena lapsena neljästä. -jälkikäteen olen ymmärtänyt poteneeni lapsuudessa neurologisia ongelmia. Ne ovat myöhemmin realisoituneet vahvuuksiksi. Tähän palaan tulevissa novelleissani. -kansakoulun polku oli ohdakkeista. En menestynyt. Todistuksessani oli vitosia ja kutosia. Olin ylivilkas häirikkö. Jäin usein jälki-istuntoon. -perheeni elanto tuli osin viiden hehtaarin pientilalta, pääosin kuitenkin isäni bussikuskin ansioista Kotkasta. Kesällä lapsetkin keräsivät marjoja, joita myytiin loma-asukkaille. -muutto Karhulaan 1970 ja kansakoulun 6. luokka Rauhalan kansakoulussa. Hitaasti kypsyneet oppimiseen liittyvät erityiskykyni alkoivat tulla esille. Minut laitettiin oppikouluun. Siitä tuli menestys. Tunsin velvollisuudekseni menestyä, sillä opintielle ei ollut vara laittaa perheen muita lapsia. Ylioppilaskirjoitukset olisin läpäissyt jo lukion ensimmäisen luokan keväällä (kirjoitimme "haamu-YO-kirjoitukset"). Hölläsin hieman pingottavaa otettani ja opettelin mm. juomaan viinaa. -lukiokesinä kesätöissä Tukholman liepeillä tavaratalossa. -ylioppilaaksi Vesivallin lukiosta v. 1979 -tilapäisiä töitä teollisuudessa ja kaupungin maaperätutkimus-ryhmässä. -kävin armeijan Kotkan edustan saarissa 1979-1980. Inhosin tuota aikaa ideologisista syistä, mutta myös vapauteni menetyksen vuoksi. Alikessujen simputus oli tuolloin vielä arkipäivää. -en tiennyt mitä haluaisin tehdä isona. Ajauduin opiskelemaan farmaseutiksi Kuopioon vv. 1980-1982. -puoli vuotta harjoittelijana Vantaan Myyrmäen apteekissa 1981. -farmaseutin töitä Karhulassa ja Kotkassa vuodesta 1982. Kouluttauduin vuonna 2008 myös lääkehoidon kokonaisarvioitsijaksi.
|