IV kategoria: 5 litran purkit

Nämä suuret viiden litran purkit ovat värinsä, kansiensa ja muotoilunkin puolesta samantyylisiä kahden edellisen kategorian kanssa. Etiketit, ja niiden kirjasintyyli ovat yhteneväiset. Omituiseksi asian tekee, että osassa purkeista on LASIMAALAAMOn leima, mutta osasta se puuttuu. Suurin osa kansista on ilman logoa, mutta joissakin on Riihimäen lasitehtaan Ilves-logo. Kuten sanottua kannet ovat voineet vaihtua. Rikki menneiden tilalle on ehkä hankittu jossain vaiheessa uusia kansia. 
Aineet ovat vuoden 1937 farmakopeasta ja noudattavat sen määräämää lyhenneasua. Poikkeuksena Sebum, joka esiintyy aikaisemmissa farmakopeoissa. Sebumin etiketissä on myös kirjoitusvirhe: lyhennepistettä ei kuulu olla.
Purkit ovat vuodelta 1940, mutta periaatteessa ne voisivat olla kolme vuotta vanhempiakin. Tällä viittaan vuoden 1937 farmakopean määräyksiin lyhenteiden käytöstä, mutta myös lasinvalmistuksen teknologiseen kehitykseen. 
Kumelan lasitehdas oli ennen lasinvalmistukseen siirtymistään Lasimaalaamo. En ole varma, onko purkkien LASIMAALAAMO-leima nimenomaan Kumelan tavaramerkki, vai onko vastaavia leimoja lyöty muissakin tehtaissa. Läheisyytensä vuoksi Karhulan lasitehdas olisi ollut luonnollinen valinta purkkien valmistajaksi. 
Purkit ovat hyvässä kunnossa, toki kulumisen jälkiä niissä on nähtävillä. Paitsi koriste-esineinä, näillä olisi myös käyttöä säiltysastioina. Itse säilytän yhdessä purkissa sidetarpeita. Tämä olisi mainio tuliaislahja mökille viemisiksi: purkkiin saisi kuivamuonan turvaan jyrsijöiltä, kosteudelta ja ötököiltä.
Arvostan näin suuren, harvinaisen ja käytännöllisen purkin hintaluokkaan 40-80 e.

Viiden litran purkkien pohjissa ei ole tunnisteita

Pohjat kaikista neljästä eri purkki-koosta