V kategoria: 5 litran pullot

Tässä ovat apteekkipullojen kuninkaat, viiden litran puhaltamalla valmistetut pullot. Pullon suu ja korkki on huolella hiottu käsityönä istuvaksi. Jokainen korkki on yksilö, eikä välttämättä istu toiseen samannäköiseen pulloon. Pullojen muodoissa näkee myös yksilöllisiä eroja. Esim. Tinct.lavand. - pullon kaulaosa on hieman lysyssä.
Pullojen alaosassa on LASIMAALAAMO-leima, mutta hyvin pienellä fontilla. Kuten yleensäkin, on pullojen takaosaan alas kaiverrettuna pullon paino. Lisäksi pulloissa näkee kaiverrettua järjestysnumerointia pullon hartiaosassa ja korkissa; tällä konstilla pullo ja korkki eivät ole hukanneet toisiaan. Etiketit ovat polttomaalattuja.
Farmakopeoihin nojaten voisi pullojen olettaa olevan 1920-luvulta: nimilyhenteet eivät aina noudata v. 1937 farmakopean määräyksiä lyhenteiden käytöstä. esim. Chloroform. ja Tinct.valer.aether. Kuitenkin saamani uuden tiedon (06-2016) valossa Lasimaalaamo-merkinnällä varustetut pullot on valmistettu vuoden 1932 jälkeen eli luultavasti 1930-luvun lopulla.
Pullot joista Lasimaalaamon logo puuttu voisivat olla vanhempiakin esim.
vuodelta 1927, jolloin Viipurin 7. apteekki perustettiin. Mahdollista olisi jopa aikaisempikin vuosiluku, jos Räty olisi tuonut edellisen apteekkinsa pulloja mukanaan.
Laajempi ikä-analyysini tällä sivulla ja etenkin sen loppupuolella.

Oma hinta-arvostukseni on 60-100 euron tietämillä riippuen pullon kunnosta.