Juhannussimaa
Todettakoon heti, että harva tuntee minut sanaleikin
tarkoittamassa syvällisemmässä mielessä.
Ällistyin
melkoisesti muutama päivä sitten työkaverini tuotua näytille Fingerpori-stripin
juhannussima-aiheesta. Sanaleikki on nimittäin minulta lähtöisin, ja nyt se
kiersi vuosien jälkeen käteeni! Keksintöni syntyi juhannuksena 2003 tai 2004
(tositapahtumien tuoksinassa). Sittemmin käytin sanaleikkiä kirjassani O´Pate
(v. 2007) ja nostin sen esiin jossain keskustelupalstallakin.
Ennen sitä
sanaleikki levisi kuitenkin ensin tekstiviesteinä ja sittemmin netissä. Voitte
tarkistaa itse, kuinka valtavasti hakutuloksia syntyy googlettamalla tämä
kesäinen herkku. Vannon, että en ollut kuullut juttua mistään muualta. Tämä ei
tietenkään poissulje sitä, että joku muu olisi leikitellyt samalla idealla -
mahdollisesti jopa paljon aiemmin. Se lienee jopa todennäköistä, mutta uskon
kuitenkin juuri minun juhannussimareseptini lähteneen leviämään kulovalkean
tavoin tuosta juhannuksesta. (Muistanemme vielä taannoisiin juhlapyhiin
liittyneen villityksen lähetellä massoittain tervehdyksiä tutuille.)
On kunnia, että
arvostamani sarjakuvataiteilija on tarttunut aiheeseen. Pertti Jarlan strippi
on hyvin piirretty (kuten aina), mutta mielestäni siinä ei ole tavoitettu
jutun syvintä olemusta (anteeksi). Siksipä päätin piirtää (harrastettuani alaa
nyt kaksi viikkoa) tapahtumat autenttisesti, itse tapahtumien polttopisteestä
selvinneenä...
Kaikki Juhat ja
heidän partnerinsa, olkaa hyvät:
Linkki Fingerpori-strippiin