Viiden minuutin mies

Pakina kirjoitettu v. 2007, löysin sen v. 2026

Minulla on ajatuksia liialti. Näin on ehkä ollut aina. Kiinnitin asiaan vakavaa huomiota, kun vaimoni huomautti siitä hääyön jälkeen 19 v. 11 kk 30 pv sitten. Silloin havaitsimme yhdessä tämän erityisen merkin, boksereistani. Se oli kuin enne, puuttuva osanen identiteetistäni. Vaimo alkoi kutsua minua viiden minuutin mieheksi. Pidin nimityksestä ja aloin pitää vaimoani merkittävänä ajattelijana. Viisi minuuttia harkittuani, päätin antaa hänen ajatella puolestani.

Ennen naimisiin menoa pääni oli ollut melko hyvässä järjestyksessä. Elämässä oli ollut suunta, yksi johtotähti, johon pyrkiä: oma nainen. Mopon olin saanut jo aiemmin. Tuona yönä, kun saavutin
tavoitteeni, olin menettämässä suunnan. Mutta onneksi siis vain hetkeksi, kuten
äsken tuli todettua.

Vaimo antoi minulle uutta ajateltavaa. Pääsin toteuttamaan projekteja. Kaksi ensimmäistä iltaa kuluivat kuin siivillä Lundia-kirjahyllyä kasatessa, ilman ruuvimeisseliä. Kunnon meisseliä olen aina kaivannut, mutta vaimo lohdutti, että kyllä sitä pärjää ilmankin, pärjäähän hän itsekin. Ne seuraavat
24 kuukautta olivat kiihkeää aikaa. Odotuksemme palkittiin. Saimme ”Suuri
maailmanhistoria”-kirjasarjan täyteen. Hylly oli nyt valmis. Tällainen projektiluonteinen puuhastelu on pitänyt ajatukseni selkeinä, kiitos vaimoni. Turhia tuumaustaukoja ei ole
jäänyt.

Koti on nyt valmis. Ajatuksia on taas alkanut ilmetä. Niistä pitäisi päästä eroon. Vähintään jonkinmoista selkiyttämisen tarvetta olisi. Nyt vaimostakaan ei ole enää niin suurta apua. Hän on,
päinvastoin alkanut kysellä minulta neuvoja. Se on raskasta, kaikkien omien
ajatusteni lisäksi. Koska ajatuksia on paljon, olen päättänyt järjestellä niitä.

Yksi keino olisi pyrkiä yhteen ainoaan totuuteen, karsia ajatuksia kovalla kädellä. Voisin ryhtyä uskovaiseksi. Usko vai seksi? Noniin: heti ajatukseni lähti harhailemaan jumalattomia polkuja.
Tämä strategiahan poikii vain uusia ajatuksia.

Olen yrittänyt myös priorisointia. Ajattelin kirjoittaa lapulle ylös kaikki ajatukset, joita pitää pohtia ja pistää ne sitten tärkeysjärjestykseen. Aloittaisin ajattelemisen sitten tärkeysjärjestyksessä.
Lopetin, kun lista venyi yli 10 arkin pituiseksi.

Reilu vuosi sitten oivalsin oman tapani ajatella selkeästi. Muistin mikä minä olen: viiden minuutin mies. Päätin ajatella kutakin ajatusta viisi minuuttia ja ratkaista asian kuin asian tässä
ajassa. Se onkin tepsinyt hyvin. Vaimo ei enää kysele vihannestiskillä, ostaako
kukkakaalia vai kyssäkaalia. Kerran ajoimme 10 km ohi Järvenpään, kun hän kysyi
mistä kannattaa kääntyä. Vastaukseni tuli nopean harkinnan jälkeen, viidessä
minuutissa. Otin myös vuosi takaperin 100 000 euron sijoituslainan vakaan
viiden minuutin tuumauksen päätteeksi, kun kaveri kehui kuinka hyvin kurssit
ovat nousseet.

Yksi ajatus minua on aina vaivannut: oliko kohtalolla sormet pelissä silloin hääyönä? Päätin ratkaista asian nyt, hääpäivän aattona. Ne bokserit olivat yhä tallessa, vaikka eivät enää päälle
mahtuneetkaan. Niillä oli tunnearvoa sen tarralapun takia. Ehkä nyt parempi ajattelukykyni toisi asiaan ratkaisun.

Sama tarralappu, jonka silloin aamulla olimme löytäneet häpykarvoistani, oli yhä tallessa. Katselin sitä uusilla lukulaseillani. Nyt näin selvästi tekstin: tarkastus läpäisty, 5 mim. Mitä hittoa! Eihän siinä lukenutkaan 5 minuuttia!! Tuumaustauko, asiaa pitää ajatella nyt selkeästi, vähän pitempään…

EDIT 16.11.2026:

Tämä tarina on tosi. Vaimon kanssa tuli ero v.1990. Pörssissä hävisin 50 000 euroa. Ajatukseni eivät ole selkiytyneet, vaikka nykyään voin tuumailla yhtä asiaa yli tunnin. Pakinoiden kirjoittamisen lopetin noin 10 vuotta sitten. Syy löytyy edeltävästä tekstistä.